Jussi Madetoja otti ONS:n päävalmentajan tehtävät vastaan juuri ennen naisten liigan karsintapelejä, kun joukkuetta kaksi edellistä kautta luotsannut Kari Koivikko päätti siirtyä sivuun. ONS selvittikin liigakarsinnan mallikkaasti Madetojan johdolla.

Madetojalla on kokemusta pelaajana miesten ykkösestä Iisalmen Pallokerhon, Tikkurilan Palloseuran ja AC Vantaan riveistä, ja hän on toiminut useissa eri valmennustehtävissä mm. noissa samoissa seuroissa. Naisten jalkapallosta hänellä on kokemusta Pallokissojen BSM-sarjajoukkueen valmentajana. Madetojalla on UEFA A-valmentajalisenssi ja hänen sopimuksensa ONS:n kanssa on mallia 1 + 1 vuotta.   

- Oli hieno päätös pitkälle kaudelle, että viimeinen ottelu päättyi voittoon ja odotan jo innokkaasti, että pääsemme aloittamaan joukkueharjoittelun ja suuntaamaan kohti tulevaa kautta, Madetoja sanoo.

Tulevasta kaudesta Madetoja kertoo sen verran, että tammikuussa alkava Suomen Cupin lohkovaihe on hyvä sarja ja tavoitteena on edetä lohkovaiheesta jatkopeleihin. SM-sarjakauden tavoitteet Madetoja kertoo asettavansa yhdessä joukkueen kanssa. – Joukkueen kanssa kokemani ja näkemäni kolmen viikon perusteella uskon, että joukkueella ja pelaajilla on edellytykset menestyä SM-sarjassa, Madetoja toteaa.

Myös joukkueen managerin Keijo Peuhkurisen mukaan joukkueesta löytyy menestyspotentiaalia.    – Karsinnat osoittivat, että pystymme pelaamaan hyvää jalkapalloa. Ja saamme kiinnitettyä valtaosan pelaajistamme myös tulevan kauden joukkueeseen ja olemme vuotta kokeneempia. Joukkueeseen tukee myös uutta verta kilpailemaan pelipaikoista, Peuhkurinen sanoo.

Sopimusneuvottelut kauden 2019 joukkueen muodostamiseksi ovat parhaillaan käynnissä ja uutisia niiden edistymisestä on luvassa lähiaikoina.