Viewing entries tagged
Pallokissat

ONS - Pallokissat

ONS - Pallokissat

Otteluraportti / 9.7.2017

Pallokissat kaatui Castrenissa 

ONS jätti täydet kolme pistettä Ouluun Pallokissoja vastaan pelatusta ottelusta. Pitkästä aikaa voittoa juhlineet oululaiset kaatoivat kuopiolaisjoukkueen ensimmäistä kertaa historiassaan.

Ottelun alku oli vauhdikas. Pallokissat pääsi ensimmäisenä maalipaikoille, mutta ONS maalivahtinsa Nea Romppaisen johdolla selvitti tilanteet hyvin. ONS sai melko nopeasti pallonhallinnan itselleen ja piti pelivälinettä välillä pitkiäkin aikoja itsellään väsyttäen hiukan vastustajaa. Ensimmäisen puoliajan alussa mentiin välillä päästä päähän, mutta ONS pääsi useammin vaarallisesti tulemaan kohti Pallokissojen maalia. ONS pääsi etenemään varsinkin oikeaa laitaa useita kertoja, mutta syötöt maalille eivät aina tavoittaneet omia.

Pallokissat yritti puhkoa ONS:n linjaa useasti pystypalloilla, mutta nämä tilanteet päättyivät useasti paitsioon. Ottelun ensimmäisestä maalista vastasi 21. peliminuutilla Aada Törrönen kaukolaukauksella kuljetuksen jälkeen. Törrönen näki Pallokissojen maalivahti Elsa Sulkun olevan hieman ulos maaliltaan, ja roikotti hyvin onnistuneella vedollaan pallon verkkoon. Maali vapautti kotijoukkueen pelaamista ja rauhoitti pallonhallintaa.

Lue lisää...