Lauantaina pelatussa ottelussa ei tilastomerkinnöillä herkuteltu ja näin pisteet tasattiin helteisessä Oulussa numeroin 1 - 1. ONS oli vielä viitisen minuuttia ennen loppua kiinni ensimmäisessä kotivoitossaan, mutta Åland Unitedin Sydney Blomquist roikotti vierasjoukkueen tasoihin 85. minuutilla.

Ensimmäisellä puoliajalla molemmat joukkueet saivat syöttöpelaamisensa toimimaan hyvin ja pallo pyörikin suurimmaksi osaksi kentän keskialueella eikä kumpikaan joukkue päässyt luomaan kunnon maalintekotilanteita. ONS tuli peliin vahvasti ja koko viikon puolustuspelaamiseen keskittynyt joukkue onnistui pitämään kärkijoukkue Åland Unitedin pois parhaimmilta maalintekopaikoilta. Lähimmäksi maalintekoa kotijoukkueelta pääsivät laidassa viilettänyt Ode Fulutudilu ja topparin tontilla vahvasti esiintynyt Heini Toivonen. Molempien viimeistelyt menivät kuitenkin hieman ohi. Tauolle siirryttiin 0 - 0 tasatilanteessa ilman tilastomerkintöjä. 

Toiselle puoliajalle ONS tuli vahvasti ja pääsi luomaan painetta kohti Anna Tammisen vartioimaa maalia. Nopeudellaan säväyttänyt Ode Fulutudilu pääsi läpi oikeasta laidasta ja syötti takaviistoon Anna Olmalalle, mutta kotijoukkueen harmiksi Olmalan viimeistely ajautui suoraan Tammisen käsiin. Tämän jälkeen Heini Toivonen pääsi puskemaan kulmapotkusta, mutta jälleen viimeistely ajautui hieman ohi maalin. Hetkeä myöhemmin Toivonen ei enää erehtynyt ja puski taidokkaasti vapaapotkun jälkitilanteesta kotijoukkueen 1 - 0 johtoon kun peliä oli pelattu 76. minuuttia. Maalin jälkeen Åland United nosti ryhmitystään, mutta kotijoukkueen vahvasti esiintynyt puolustus piti vieraat kaukana maalinteosta. Hetken jo näyttikin, että kolme pistettä jää Ouluun, mutta Sydney Blomquist kaatoi kylmää vettä kotijoukkueen niskaan vain noin viisi minuuttia ennen loppuvihellystä. Blomquist pelattiin oikealta laidalta läpi ja keskitykseksi tarkoitettu laukaus upposi kotijoukkueen maalin takanurkkaan yli maalivahti Liisa Rahkolan. 

ONS pääsi vielä kerran hakemaan voittomaalia, kun Fanni Pietikäinen taisteli itsensä puolittain läpi vasemmalta, mutta väsyneen jalan laukaus ajautui kohti maalivahti Tammista ja näin helteisessä säässä pelattu ottelu päättyi pistejakoon lukemin 1 - 1. 

ONS:n valmentaja Kari Koivikko oli pettynyt tulokseen, mutta erittäin tyytyväinen joukkueensa esitykseen:
"Tasapeli tuntuu tappiolta, sillä olimme niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan paljon vastustajaa parempia. Jalkapallojumalat eivät vain olleet puolellamme. Meidän pitää vain uskoa omaan tekemiseen, niin kyllä se tulos vielä sitä kautta saadaan."

ONS:n pelit jatkuvat ensi viikon lauantaina 21.7. Oulussa, kun Tikkurilan Palloseura saapuu vieraaksi. Ottelu alkaa Castrenissa klo 16.