ONS nappasi mukaan kauden ensimmäisen täyden pistepotin, kun Åland United kaatui vieraissa lukemin 3 - 2. Maalintekijöinä kunnostautuivat Ode Fulutudilu, Katrina Guillou ja Iida Ranin.

Ensimmäinen jakso alkoi vieraiden komennossa. Oululaiset saivat aikaan monia hyviä paikkoja. Työnteko palkittiinkin vihdoin 31. minuutilla, kun Heini Toivonen antoi loistavan ristipallon Guilloulle, joka laukoi tulisesti. Ålandin maalivahti Anna Tamminen torjui, ja Fulutudilu oli hereillä, ja pisti irtopallon varmasti maaliin.

Kuitenkin vain muutamaa minuuttia myöhemmin emäntien onnistui kalastella rangaistuspotku, ja Signy Aarna toi pelin tasoihin. Oululaiset eivät kuitenkaan vaipuneet synkkyyteen, vaan jatkoivat omaa peliään. Ensimmäisen puoliajan toisella lisäminuutilla Guillouta rikottiin rangaistusalueella, ja pallo vietiin pilkulle. Guillou asettui pallon taakse, eikä erehtynyt, joten tauolle mentiin ONS:n 2 - 1 johdossa.

Toisella puoliajalla Åland sai enemmän otetta pelistä, ja oululaisilla alkoi painaa pitkä matkustusmatka jaloissa. Vastustajan maali roikkui pitkään uhkaavasti ilmassa, ja viimein 74. minuutilla Isabella Mattson pääsi nokikkain hyvän ottelun pelanneen ONS-vahti Liisa Rahkolan kanssa. Rahkola sai kätensä väliin mutta ei kuitenkaan tarpeeksi, ja tilanne oli 2 - 2.

ONS:n toisen puoliajan selviytymistarina sai kuitenkin onnellisen lopun, kun Iida Ranin oli hereillä boksissa ja sijoitti pallon maaliin kellon näyttäessä 90 + 02 pelattua minuuttia. Näin pisteet matkasivat Ouluun.

– Päätettiin tyttöjen kanssa lähteä hakemaan täyttä pistepottia Ahvenanmaalta. Jännitystä kyllä riitti aivan ottelun viime minuuteille asti. Loistava voitto ahkeralta ja taistelevalta joukkueelta, kiitteli päävalmentaja Kari Koivikko. – Kotimatka Ouluun tuntuu nyt puolta lyhyemmältä.