Otteluraportti / 25.5.2017

PK-35 Vantaa haki Oulusta täydet kolme pistettä 

Ottelun alussa PK-35 Vantaa otti pallonhallinnan itselleen. ONS puolusti kuitenkin omaa maaliansa tiiviisti ja piti vierailijat poissa kunnollisilta maalipaikoilta. Kotijoukkueella oli pieniä käynnistymisvaikeuksia. Se juoksi pallon perässä ja antoi vastustajan pitää palloa melko rauhassa.

PK-35 Vantaan ensimmäinen maali syntyi 20. minuutilla vasemmasta laidasta tulleesta matalasta keskityksestä, josta Kaisa Collin pääsi maalin edestä sijoittamaan pelivälineen maaliin. Maalin jälkeen kotijoukkue alkoi saada pelistä enemmän kiinni, mutta ei saanut vielä syöttöpeliänsä rullaamaan toivotulla tavalla. Ensimmäisen puoliajan alkupuoliskolla PK-35 Vantaa oli paljon pallossa ja sillä oli paremmat maalipaikat. Kaisa Collin pääsi toistamiseen yrittämään lähietäisyydeltä, mutta sillä kertaa kotijoukkueen maalia vartioinut Nea Romppainen vei pidemmän korren.

32 minuutilla sisään vaihdettu Aura Autio tuli pirteästi peliin mukaan ja toi joukkueeseensa uutta virtaa ja kaksinkamppailuvoimaa. Vaikka PK-35 piti enemmän palloa, se ei päässyt enää vaarallisemmille maalipaikoille. ONS sai ensimmäisen puoliajan jälkipuoliskolla pelinrakenteluunsa rohkeutta ja uskallusta ja se pääsikin melko helposti avaamaan peliä. ONS sai luotua muutaman vaarallisen maalipaikan toisen puoliajan loppupuolella.

Esimerkiksi Aada Törrönen pääsi heittämällä murtautumaan päädystä oikealta laidalta, mutta viimeinen syöttöyritys ei aivan onnistunut. Myös Anna Olmala pääsi lähelle maalia saatuaan noston linjan taakse. PK-35 Vantaa sai kuitenkin hoidettua maalintekoyrityksen maalivahtinsa Henriikka Mäkelän johdolla. Tauolla lähdettiin vierasjoukkueen 0-1 johdossa.

Kotijoukkue lähti toiselle puoliajalle luottavaisena, sillä se oli päässyt hyvin peliin mukaan. Toista puoliaikaa oli kulunut 10 minuuttia, kun PK-35 Vantaa pääsi nopealla vastahyökkäyksellä etenemään oikeasta laidasta. Keskitys taka-alueelle tavoitti Sanna Saarisen, joka sijoitti pallon maata pitkin maaliin. Vain neljä minuuttia tästä, ja erotuomarin pilli soi ONS:n päässä rangaistuspotkun merkiksi. Maalivahti Nea Romppainen oli hyvin mukana, mutta Saarinen laukaisi pallon alakulmaan ja tilanteeksi 0-3.

Toisessa päässä tapahtui vain hetken päästä, kun Iida Nurmos pelasi Heini Toivoselle pystypallon. Henriikka Mäkelä torjui laukauksen ja Toivonen kaadettiin alueella, mutta tuomarin pilli ei soinut. PK-35 pyöritti toisella puoliajalla palloa edelleen hyvin ja juoksutti ONS:ia, mutta oululaisten taisteluilme oli hyvä ja joukkue paiski töitä hyvällä asenteella. 70 minuutilla ONS sai rangaistuspotkun, kun hyvin haastanut Anna Olmala kaadettiin rangaistusalueella. Maalivahti Henriikka Mäkelä torjui kuitenkin rangaistuspotkun jaloillaan. PK pääsi toisella puoliajalla parhaille maalintekopaikoilleen oikeasta laidasta Hanne Ojanperän johdolla, mutta ONS puolustus ja maalivahti Nea Romppainen pelastivat monta paikkaa.

PK-35 Vantaa viimeisteli loppulukemiksi 0-4, kun vasemmalta laidalta pelattu aikainen keskitys tavoitti korkeimmalle nousseen Kaisa Collinin, joka puski pallon vastustamattomasti verkkoon. Komea maali oli Collinin päivän toinen. Lopussa kotijoukkueen Heini Toivonen pääsi murtautumaan päädystä oikeasta laidasta, mutta melko pienestä kulmasta lähtenyt veto lipui vain hieman ohi takatolpan.

Vantaalaisjoukkue hallitsi enemmän palloa, mutta myös ONS:lla oli omat paikkansa. Oululaiset nostivat tasoaan viime viikonlopun JyPK –pelistä, eikä lopputuloksesta huolimatta pelanneet suinkaan huonosti, vaan kaatuivat saappaat jalassa. ONS:n riveistä ei löytynyt heikkoa lenkkiä ja erityisesti puolustus toimi ajoittain todella hyvin. Kokenut ja taitava PK-35 oli kuitenkin vahva ja vielä tällä kertaa edellä oululaisia. ONS:n seuraava ottelu pelataan jo tämän viikon sunnuntaina, jossa se kohtaa Ilveksen Tampereella kello 13 alkavassa ottelussa.

ONS - PK-35 Vantaa 0 - 4 (0 - 1)

Ottelukuvia