Otteluraportti / 18.3.2017

ONS kohtasi liiga-avauksessaan Ilveksen

ONS:n nuori liigajoukkue odotti innolla kauden ensimmäistä peliään, lähes kaikki pelaajat olivat kuntoutuneet avaukseen ja treeneissä oli koko ajan hyvä henki. ONS:n tytöillä oli kuitenkin lievä ylilataus peliin, sillä Ilves siirtyi kolmannella peliminuutilla 0–1 johtoon, kun Roosa Ärväs pääsi laukomaan vasemmalta laidalta nousunsa päätteeksi pallon ONS:n verkkoon.

Ilveksen vahva aloitus sai kotijoukkueen pelin varovaiseksi ja epävarmaksi pelin kaikilla osa-alueilla. Syötöt eivät menneet perille omille pelaajille ja viimeistelyissä oli parantamisen varaa. Ensimmäisen puoliajan vaarallisin paikka ONS:lle tuli jakson puolessa välissä, kun veti hyvän korkean laukauksen kohti Ilveksen maalia, mutta maalivahti sai näppinsä väliin torjuen vedon kulmaksi.

Toisen puoliajan ONS aloitti pirteällä ja vahvalla pelillä saaden pallonhallinnan hetkeksi itselleen, mutta ajassa 51` oli jälleen Ilveksen vuoro. Puolustus hukkasi pallon Ilveksen prässätessä korkealta, ja Rosa-Tuulia Mikkola sai viimeistellä 0–2 maalin.

Loppupelin aikana ONS:in puolustuspäässä oli tilanteita vähän väliä. Ilves saikin pelissä kymmenen kulmapotkua, mutta maalivahti Sonja Rajatalon ansiosta maaleja ei syntynyt enempää. Pelin loppuhetkillä Ilveksen pelaaja pääsi vielä läpiajoon, mutta Sonja sai vedon torjuttua kulmaksi.

ONS - Ilves 0 - 2 (0 - 1)