Otteluraportti / 22.10.2017

Liigapaikka varmistui kotivoitolla

ONS voitti liigakarsinnan toisen osaottelun IK Myrania vastaan Oulussa lukemin 4-0, ja liigakarsinnat yhteismaalein 5-2. Näin ollen ONS nähdään Naisten liigassa myös kaudella 2018.

Ottelu alkoi erittäin vauhdikkaasti. IK Myran loi ensimmäisillä minuuteilla painetta ONS-päätyyn, mutta ONS iski maalin ensimmäisestä hyökkäyksestään neljännellä minuutilla. Aada Törrönen sai pitkän pallon laitaan, josta hän lähti haastamaan ahnaasti kohti vierasjoukkueen maalia. Vikkeläliikkeinen Törrönen oli päästä ohi reunasta viimeisestäkin IK Myran-puolustajasta, mutta joutui rikotuksi, minkä johdosta pallo asetettiin pilkulle. Viime aikoina varmasti pilkulta viimeistellyt Roosa Immonen asettui pallon taakse, ja siirsi kotijoukkueen 1-0 johtoon.

Seuraavalla minuutilla nähtiinkin tilanne jo toisessa päässä, kun IK Myranin Chelsy Swackhamer voitti pallon itselleen ONS-puolustuksen nenän edestä, ja pääsi kääntämään vasemman jalkansa vapaaksi. Vaikeasta asennosta lähti vaarallinen laukaus, joka kilpistyi kotijoukkueen onneksi kuitenkin vain ylärimaan.

Tämän jälkeen pelin alku pysyi nopeana ja hieman rauhattomanakin, sillä molemmat joukkueet olivat lähteneet liikkeelle hyvällä innolla ja tempolla. Seuraava tilanne nähtiin taas parin minuutin jälkeen Myranin päädyssä, kun Aada Törrönen onnistui potkaisemaan pallon ilmasta taaksepäin kohti IK Myran-vahti Emilia Södermania, joka kuitenkin selvitti pomppivan pallon väljemmille vesille.

Pikkuhiljaa ONS alkoi saamaan selkeämpää otetta pelistä, mutta IK Myran pääsi välillä katkoille ja yritti edetä nopeasti vastanhyökkäyksiin. ONS eteni maalia kohti koko puoliajan etenkin laidoista, jonne esimerkiksi Emma Peuhkurinen tarjoili hyviä palloja Anna Olmalalle ja Aada Törröselle. Aktiivisesti hyökkäyksen keskellä pelannut Ruusa Portaankorva piti myös puolustajia kiireisenä.

27.minuutilla nähtiin IK Myranin toinen maalipaikka, kun Tanja Ali-Marttila pelasi nopean Chelsy Swackhamerin juoksuun, jonka kovan laukauksen ONS-vahti Liisa Rahkola kuitenkin nyrkkeili varmasti pois. Tämän jälkeen nähtiin heti tilanne ONS:n hyökkäyspäässä, kun Anna Olmala pääsi keskittämään pallon maalille Heini Toivoselle, jonka pusku kuitenkin nousi maalin yli.

ONS sai puoliajan loppupuolella vaarallisen hyökkäyksen, kun Jenna Vääräniemi sai pallon oikeassa laidassa. Vääräniemi ohitti kaksi IK Myranin puolustajaa, ja keskitti pallon maalille, jossa Anna Olmala taisteli pallon itselleen ja pelasi alaspäin Pietikäiselle. Pietikäinen harhautti vastustajat edestään ja laukoi vasemmalla, mutta laukaus viuhui yli maalin.

ONS:n toinen maali syntyi 40. minuutilla, kun ONS voitti pallon keskialueella. Emma Peuhkurinen pelasi Anna Olmalan vasemmasta laidasta läpi, ja Olmala syötti pallon rangaistuspilkun kohdalle taustalta nousseelle Heini Toivoselle. Toivonen ei erehtynyt, vaan siirsi pallon ensimmäisellä kosketuksella maalin perukoille. Tauolla siirryttiin kotijoukkueen hallinnassa ja 2-0 johdossa.

ONS aloitti toisen puoliajan väkevästi ja otti pallonhallinnan itselleen. Se rakensi heti 47. minuutilla oikeasta reunasta hyökkäyksen. Aada Törrönen ohitti puolustajan ja syötti maalin eteen nousseelle Ruusa Portaankorvalle. Portaankorva onnistui viimeistelemään hieman pomppivasta pallosta ensimmäisellä kosketuksellaan tarkan sijoituksen maaliin.

IK Myran ei saanut missään vaiheessa kirivaihetta päälle, vaan ONS jatkoi hallintaansa ja loi toisellakin puoliajalla tukun maalipaikkoja. Niitä siunaantui ainakin vaihdosta tulleelle Sanna Ylianttilalle sekä Ruusa Portaankorvalle ja Anna Olmalalle. Myös Emma Peuhkurinen pääsi yrittämään maalintekoa, kun Heini Toivonen eteni vauhdilla keskeltä ja syötti kuudentoista rajalta poikittain Peuhkuriselle. Peuhkurinen sai vasurillaan aikaan tulisen vedon maata pitkin, mutta veto kilahti tolppaan.

ONS:n viimeinen maali syntyi 73. minuutilla, kun Olmala keskitti vasemmalta maalille, jossa pallo jäi pomppimaan ilmaan. Sanna Ylianttila pääsi viimeisenä palloon ja puski tarkasti takanurkkaan ja lukemiksi 4-0.

ONS jatkaa siis Naisten liigassa kaudella 2018 ja IK Myran jää Ykköseen. IK Myran antoi etenkin ensimmäisessä osaottelussa hyvän vastuksen oululaisille, mutta toisessa pelissä oululaisten taito ja pelinopeus olivat liikaa alaveteläisille. ONS pääsi parin tehdyn maalin jälkeen pelaamaan vapautuneesti ja jokainen pelaaja laittoi itsensä likoon liigapaikan säilyttämiselle. Lähes täysi Arina Areena tarjosi hienon tunnelman otteluun. IK Myranin kannattajat pitivät hyvin ääntä ja sytyttivät myös oululaisyleisön kannustukseen.

ONS kiittää kaikkia kauteen osallistuneita ja sen mahdollistaneita: sponsoreita, juniorijoukkueiden talkoolaisia ja joka kerta paikalla olleita ottelujärjestäjiä, taustatiimiä, kannattajia ja vastustajia. Onnittelut myös FC Hongalle Suomen mestaruudesta. Nähdään taas kaudella 2018!

ONS - IK Myran 4 - 0 (2 - 0)